(Gecko Yell, 2016)
Tänä juurettoman, likaiselta rahalta haisevan, lattean taustamusiikin ja hengettömän hypetyspelleilyn aikakautena on erittäin vapauttavaa tajuta, että jotkut pitkän linjan tyypit ilman mitään hävittävää, keskeltä ei mitään tulevat näyttämään ajattomalla ja epätrendikkään rosoisella osaamisellaan kaikille närhen munat. Tässä tapauksessa nämä närhen munat sattuvat vielä olemaan poikkeuksellisen suuret.
Mustio-Pohja -akselin omat Voodoo-papit: sikarilaatikkokitaristi Jukka Juhola a’ka Black River Bluesman ja Antti “Hude” Huttunen a’ka Bad Mood Hudson ovat monessa liemessä keitetty, vaihtoehtoinen voima-blues-duo, minkä toinen albumijulkaisu kehrää erittäin perinnetietoisesti Syvän Etelän puuvillapeltosoundia, mutta täräyttää samalla perille kuin Muhammad Ali parhaimmillaan. Viisi kertaa jenkeissä rundannut, mm. Finnish Blues Societyn suosituksesta Bluesin mm-kisoihin Memphisin ‘Deep Blues Festival':in Blues Challengeen. Kyseisissä kinkereissä soittanut kombo saattaa hyvinkin tietää tasan tarkalleen mitä tehdä.
Uudessa kuunhohteen keitoksessaan on häivähdys niin Captain Beefheartia, The Stoogesia kuin Led Zeppelinia, mitkä saavat mausteina mustiolaisen käärmekeiton maistumaan entistä tymäkämmältä, bitterisemmältä ja täyteläisemmältä. Jo alkumetreiltä lähtien aistii, että nyt tästä touhusta on leikki kaukana ja tyyli on ihan omansa. Yhtyeen treenikämpällä nauhoitettu albumi henkii rouheutta ja sisältää munaa joka kunnian sekunti. Moonshine Medicinea rankempaa, svengaavampaa, röyhkeämpää ja seksikkäämpää kotimaista äänitettä saa hakea muutaman vuoden ajanjaksolta. Ensikuunteluilla albumilta koviten allekirjoittaneelle kolahtavat ehdottoman ‘Zeppelin’ -vaikutteinen Latest Stranger, raskas shuffle-blues Bucket Hot Water, väkivaltaiset heavy-bluesit kuten Gasoline sekä Black Bettyn raaseporilainen etäserkku Going Down With A Lowebow eivät jätä sijaa epäilyksille. Jopa albumin konventionaalisempi ja ehkä yllätyksettömämpi osasto: delta blues-henkinen Chicken Song ja klenkkaavasti ruhjova Candy Box Song sekä suoraviivaisen shufflahtavasti jytäävä Digital Ghost purevat paljaaseen pakaraan sähäkästi kuin ärsytetty Teksasin kalkkaro.
Vaikka Juholan ohutääninen laulu ei aina pysykään aivan rekisterissä, tuo tämä pieni puute vastapainoisesti äänitteelle mukaan särmää, inhimillisyyttä ja luonnetta. Useiden kuuntelukertojen myötä Moonshine Medicinelta on hankalaa ja tarpeetontakin nostaa yksittäisiä kappaleita irralleen kokonaisuudesta, koska kokonaisuutena albumi on vaan sen verran helvetin kovaa kamaa, että oksat pois. Moonshine Medicine on yksinkertaisesti jotain pitkään aikaan parasta, tyylikkäintä ja kansainvälisintä juurimusiikkia mitä täältä perähikijältä on maailmalle päästetty ihmeteltäväksi. Black River Bluesman & Bad Mood Hudson nyt vaan tuli ja pisti konstailemattoman kirkkaat pohjat kuluvan vuoden parhaimpien vaihtoehtojulkaisujen laariin.
arvio: 5/5